Ilmari Nurminen puoliso
Ilmari Nurminen on tunnettu suomalaispoliitikko ja SDP:n kansanedustaja. Hän on myös Tampereen kaupungin pormestariehdokas kuntavaaleissa 2025. Nurminen on luonut itsestään sympaattisen kuvan, ja puhuu erityisesti ikääntyneiden oikeuksien puolesta.
Nurminen ei ole piilotellut yksityiselämäänsä, vaikka onkin noudattanut sen suhteen hillittyä linjaa. Viimeistään vuoden 2023 Amazing Race -ohjelman myötä kaikille oli selvää, kuka on Ilmari Nurminen puoliso. Nurminen ja Aapo Hettula olivat nimittäin yksi ohjelmassa kisaavista pareista.
Vaan millainen mies Aapo Hettula oikein on ja mitä parille kuuluu nyt? Selvitimme asian puolestasi!
Ilmari Nurminen puoliso on symppis Aapo Hettula
Aapo Hettula on yksityishenkilö, joten hänestä tiedetään ainoastaan sen verran kuin hän ja puoliso Ilmari Nurminen ovat halunneet tiedotusvälineille tai sosiaalisessa mediassa kertoa. Hettula on ammatiltaan hammaslääkäri, joten hän ei itse ole millään tavalla työnsä puolesta julkisuuden kanssa tekemisissä.
Suomalaisten tietoisuuteen Hettula tulikin kertarytinällä vasta osallistuessaan Nurmisen kanssa Amazing Race -kilpailuun vuonna 2023. Ennakkoon Nurminen kehui puolisonsa olevan erityisen päämäärätietoinen ja sopivasti kilpailuhenkinen – mikä kävikin toteen.
Vaikka pari ei päävoittoa napannutkaan, he suoriutuivat kisasta kunnialla. Parisuhde vaikutti kilpailun perusteella olevan läheinen ja lämmin. Suuria riitoja, tunteenpurkauksia tai itkupotkuraivareita ei kameroiden edessä juuri nähty, vaan miehet tukivat toisiaan tiukoissa paikoissa ja puhalsivat yhteen hiileen.
Ilmari Nurminen ja puoliso Linnan juhlissa
Seuraava yhteinen esiintyminen suurelle yleisölle tapahtui Linnan juhlissa joulukuussa 2023. Tällöin monet silmäparit seurasivat Ilmari Nurmisen ja Aapo Hettulan esiintymistä juhlavissa puitteissa. Hettula kommentoi kameroille, että ilmassa leijuu mukava jännitys, joka ei kuitenkaan haittaa juhlimista.
Sosiaalisessa mediassa keskusteltiin jonkin verran siitä, että Nurminen ja Hettula ovat miespari, mutta yleisesti ottaen he ovat saaneet olla melko rauhassa vihapuheelta.
Heidän parisuhteensa vaikuttaa myös niin lujalta, että mahdolliset ilkeät kommentit eivät saa sitä horjumaan, vaan päinvastoin lujittavat sitä entisestään.
Superylläys: Ilmari Nurminen ja Aapo Hettula kihloihin
Nurminen ja Hettula ovat eläneet rauhallista elämää tehden kumpikin töitään. Vapaa-aikana he ovat muun muassa käyneet yhdessä kuntosalilla ja erilaisilla bändikeikoilla. Useamman yhdessäolovuoden jälkeen pari teki sen, mitä lähipiiri oli jo osannut ounastella, eli meni kihloihin.
Kihlauspäivän vuoden 2025 vaihteessa he viettivät kahdestaan ja pienessä kaveriporukassa juhlien, mutta julkiseksi tieto tuli maaliskuussa 2025. Silloin niin toimittajat kuin juhlavieraatkin bongasivat sormuksen Ilmari Nurmisen nimettömässä sormessa Emma-gaalassa.
Nurminen on kertonut julkisesti sen verran, hän oli se, joka kosi, mutta myös Hettula oli suunnitellut tekevänsä saman asian. Kummallekin siis on näillä näkymin selvää, että loppuelämä jaetaan yhdessä.
Millainen on Ilmari Nurmisen ja Aapo Hettulan tulevaisuus?
Voi käydä niin, että nyt, kun Nurmisen ja Hettulan suhde on kihlauksen myötä entistä vankemmalla pohjalla, myös Ilmari Nurminen puoliso Hettulaa tullaan näkemään aikaisempaa enemmän julkisuudessa.
Toisaalta voi käydä niinkin, että pari jatkaa matalan profiilin linjaansa. Tämä voi olla hyvä vaihtoehto myös ajatellen poliitikon ja hammaslääkärin ammatteja. Kummassakin tarvitaan luotetttamusta herättävää esiintymistä ja ammattiaitoista kokonaisvaikutelmaa.
Jossakin vaiheessa parille todennäköisesti soivat hääkellot, onhan kihlaus aina lupaus avioliitosta. Nurminen ja Hettula eivät ole paljastaneet, juhlitaanko häitä jo ensi kesänä vai kenties myöhemmin.
Kaikkein eniten suhteen lujuudesta kertoo Ilmari Nurmisen lyhyt ja ytimekäs kommentti kihlausuutisen selvittyä laajalle yleisölle. Hän sanoi omasta kullastaan: “Kyllä minä olen tosi onnellinen, että minulla on tuon kaltainen ihminen.”
Kiinnostavatko poliitikkojen kumppanit? Lue seuraavaksi Wille Rydmanin ja Riikka Purran puolisoista!